You can't break someone who's already broken

Mä en tiedä miten kuvailla tätä tunnetta. Ihan kuin mä olisin eksynyt tyhjään paikkaan missä ei ole mitään, värejä, tuoksuja, makuja tai tunteita, ainoastaan mä ja mun unelmat, ei edes ajatuksia, päänikin sisällä kaikki on tyhjää, valkoista. Mä olen hämmentynyt, ehkä jopa hieman peloissani. Mä tunnen itseni pikkutytöksi, joka istuu hiekkalaatikon reunalla peläten ympärillä olevia, meluavia ja humalaisia ihmisiä, odottamassa äitiään, sitä turvallista ja lämmintä henkilöä, joka rakastaa ja hoitaa. Paitsi että mä odotan turhaan, kukaan ei tule etsimään mua, ottamaan mua kädestä ja suojellen viemään turvaan, pois pahojen asioiden keskeltä. Ei, mä ajaudun niiden pahojen asioiden mukaan, musta tulee yksi niistä pienen ja viattoman lapsen silmissä pelottavista ihmisistä. Mä en enää ole se äidin kultatyttö, mä olen se juova ja polttava kauhukakara, joka satuttaa itseään ja on muutenkin täysin sekaisin. Se tyttö, jota ohikulkevat äidit lastensa kanssa katsovat päästä varpaisiin ja vetävät vaivihkaa lapsensa kauemmaksi. Mä olen yksi niistä aina niin iloisista tytöistä, jotka on ulkoisesti onnellisia, ison porukan omistavia rohkeita ihmisiä, joille ei voi tulla vittuilemaan tai on jo koko kaupunki perässä. Niitä, joista ne ”ystävät” eli porukat ei tiedä muuta kuin nämä perus perheongelmat, että taas ollaan hatkoissa ja mutsi juo. Tai sellainen mä ainakin olin, en tiedä enää. Mulla ei enää ole porukoita, mä olen yksin, enkä mä tiedä mitä tehdä. Mä olin ulkoisesti niin kova, mutta nyt… nyt se kova kuori on poissa, ainakin melkein. Se on heikentynyt. Sitä on jäljellä enää juuri sen verran, että mä pystyn juuri pitämään itseni kasassa. Ainakin jotenkuten. Mun pitää kai taas kerran luoda uusi elämä. Ehkä tästä laihdutuksesta tulee mun elämä. Tietenkin uusien porukoiden hankkiminen kuulostaa houkuttavalta ja mä pystyisin siihen, mutta… mutta mä pelkään, että musta tulee taas onnellinen, että mä alan nauttia elämästä. Mä en saa olla onnellinen, musta ei voi tulla taas ehjää ’cause u can’t break someone who’s already broken.

Ehkä mä sitten vain piilotan taas kaikki mun tunteet, lakkaan tuntemasta. Poistan ilon mun silmistä ja mielestä ja tuon tilalle kylmyyttä. Ehkä musta sitten tulee taas se laiha jääkuningatar, mikä mä olin viime keväänä. Se, jota ei voinut koskettaa, koska se oli niin pieni. Se, josta ei voinut olla varma oliko se elossa vai

kuollut, sillä se keikkui vaarallisesti sillä rajalla. Ja tällä kertaa mä pääsen tavoitteeseeni… mä lennän pois.

Sainpa sitten purettua noi tuntemukseni vihdoinkin jonnekin. Huomasin tässä äsken, että en ole täällä porissa oltuani pahemmin kirjoitellut, mikä ei kyllä ole ihme. Mä en ole kehdannut. Mä en ole viitsinyt ensin lukea teidän onnistumisianne ja sitten kertomaan omista failauksista. Joo, mä tiedän, että täällä porissa mua suunnilleen pakkosyötetään ja ne kotona läpi menevät valheet ja keinot ei toimi täällä, mutta mua vaivaa se tieto siitä, että mä olisin voinut kiertää ruokailut. Niin mä tein viime keväänä, silloin kun mun kontrolli oli vielä todella luja. Mä yritän nyt ihan tosissani, mä pistän peliin 110 prosenttia. Mä en nimittäin voi ajautua uudelleen tähän epäonnistumisen kierteeseen, mä en vain voi. Ei, mä heitän kaikki nää ajatukset pois ja otan sen positiivisemman asenteen. Huomisesta tulee hyvä päivä, huomenna mä onnistun. Kello on nyt jo neljä, ja koska huomenna kaupat on auki vain yhdeksästä kahteentoista, en taida enää mennä nukkumaan. Tai jos alan jo 4 tunnin päästä valmistautumaan, niin ei mun enää kannata mennä nukkumaan, herääminen olisi vain hankalampaa. Mutta tuossa huomiselle siis jo 3h kävelyä. Ahdistaa kyllä hieman tuo, että jos olen jo kahdeltatoista täällä kämpässä, niin miten vietän loppupäivän? Nimittäin olen huomannut että mä syön välillä koska mulla on tylsää Tiedän, säälittävää. Ehkä mä pyydän mummua vuokraamaan vaikka 2 leffaa ja katson molemmat, sitten vaikka luen ja katson tv:tä. Ruokailun ajan voisin vaikka nukkua. Tai ehkä mä syön sitä tomaattikeittoa, siinä ei ole paljoa kaloreita? No, mulla on vielä 4 tuntia aikaa suunnitella huomista, tai no tätä päivää. 

 Mä olen muuten nyt alkanut seuraamaan OC:n uusintoja. Miten mä rakastankaan tätä sarjaa, mä olen nähnyt varmaan jokaisen jakson miljoona kertaa, mutta nyt n. vuoden jälkeen mä olen alkanut seuraamaan tätä uudestaan. Ja pakko sanoa, että toi Marissa on tässä ekassa kaudessa niin hyvä thinspo kuin olla ja voi. Se on nimittäin niin kaunis ja laiha… Mä muutenkin rakastan jotenkin tota hahmoa, se ei ole täydellinen vaan sillä on ongelmia. Mä en tajua, miks aina kaikissa sarjoissa ne hieman ongelmalliset henkilöt on mun lemppareita (esim. skins effy). Nojaa…

Kirjoittelen sitten myöhemmin tänään enemmän, tsemppiä hei teille, toivottavasti menee paremmin kuin mulla. Ja anteeksi tätä sekavaa postausta, mun ajatukset on nyt sekaisin ja järveän tekstin kirjoittaminen tuntuu vähintäänkin hankalalta. Tai sitten mulla on vain liikaa kerrottavaa? Hei, taas muuten uusi lukija, tervetuloa ♥