No, viimeiset 2 päivää ei sitten mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Mutta ekaa kertaa pitkään aikaan mä voin rehellisesti sanoa, että failaaminen ei ollut pelkästään mun syytä. Eilen syömiset meni tosi hyvin kunnes vanhemmat tuli kaupasta, lätkäs mun huoneeseen pizzan ja sano et tässä sun iltapala. Eih, jo toinen kerta tänä parin päivän sisällä kun mulle tyrkytetään pizzaa. Ja arvatkaa vain pystyinkö pitää toista kertaa kontrollia, varsinkin kun se pizza tuoksu siinä mun edessä? En. Sen seurauksena ahdistuin ja söin vielä kourallisen muumikeksejä, välipalapatukan, jäätelön ja vähän nuudeleita. Oksensinkin sitten kaiken tietysti ulos. Tänään taas tultiin tänne Poriin. Täällä on niin tylsää varsinkin kun äiti ja pikkusiskot ovat täällä torstaihin asti. No jokatapauksessa kun tultiin tänne oli ruoka, perunoita ja nakkikastiketta. Äiti ja mummu huuteli mua syömään ja mä vastasin, ettei ollut nälkä, vaikka todellisuudessa mun vatsa murisi kuin viimeistä päivää ja ruoka oli yhtä mun lemppareista. Mutta mä nautin nälän tunteesta, ettei se sinäänsä haittaa. Tunnin siinä ruokailua viivytin ja odotin, että mutsi ja mummu syöttäisivät pikkuiset ja mä pääsisin hakemaan ruuat ja heittämään ne pois. Lopulta mutsi tulee vihaisena hakemaan mut keittiöön ja sanoo, ettei sitä kiinnosta onko mulla nälkä vai ei ja että mä syön nyt. No, söim sitten todella vähän, mikä oli tavallaan virhe. Ei nimittäin mennyt kauaakaan kun äiti huutaa pullalle ja jäätelölle. Mä yritin inistä jotakin, että mä olen täysi ja pulla on pahaa. Vastaukseksi sain että on kohteliasta syödä herkkuja kun niitä kerta tarjotaan, enkä mä kuulemma voi tulla täyteen muutamasta haarukallisesta. Ja tuossa vaiheessa päivä olikin jo pilalla. Ahdistukseni takia söinkin siiten 100g valkosuklaata, 2 leipää juustolla, tomaatilla, kurkulla ja salaatilla. Noiden piti riittää, mutta sitten mä löysin nutellapurkin. Ei, ei, ei. Päivä oli valmiiksi pilalla, joten eihän pari nutellaleipää mitään kaada. Vittu. No onneksi purkissa ei ollut paljoa, joten se on nyt loppu, eikä täällä ole enää mitään muita herkkuja. Huomenna mä en usko että tulee mitään pakkosyöttöjä sillä voin vaikka karata ruokailujen ajaksi kaupungille. sillä joudun muutenkin kävelemään todella paljon. Täällä on myös kuntopyörä, joten voin sitäkin polkea. Mua pelottaa todella paljon just noi pakkosyötöt, sillä täällä ei voi oksentaa, fuck thaa shit. Kirjoittelen sitten huomenna selkeämmin, alavatsa on nyt ihan tolkuttoman kipeä menkkojen takia. Vitun menkat, yks hyvä syy laihtua on mulla se, että nää lakkaa. Jo 7 lukijaa ♥

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti